
|
HARRASTUKSET KALENTERI ![]() Agility Tarun kanssa on agility aloitettu tammikuussa 2007 Ertissä. Olemme kaksi kertaa osallistuneet Agirotuun westien möllijoukkueessa, sekä kesällä 2007 osallistuimme useampiikin möllikisoihin. Kaudella 2008 osallistuimme ainoastaan seuramme omiin möllikisoihin. Nykyisin treenaamme vain Harrastavien westien treeniryhmässä Vantaalla. Käymme myös paljon Harrastavien Westien agilityviikonloppuvalmennuksissa Turussa ja Tampereella. ![]() Romin kanssa treenamme Harwestin ryhmässä sekä Hyvinkäällä pienryhmässä yhteensä kaksi kertaa viikossa. Koiralla on vauhtia ja intoa ja se on helppo motivoida. Lähes kaikki esteet osataan jo ja jonkin verran ohjauskuvioitakin. Rengas, muuri ja keinu on vielä vaikeita, mutta pikkuhiljaa. Syksyllä 2010 on tarkoitus virallisissa startata. Treenivideoita voi kurkkia täältä. Toko Tarun kanssa ollaan tottista harrastettu kesästä 2007 alkaen ja vielä(kään) ei ole edes ALO-luokan liikkeet hallussa.. Omistaja on vähän laiska tokon suhteen, mutta sitä harrastetaankin lähinnä agin vastapainoksi. Tarulla ei mielenkiinto riitä pitkiin harjoituksiin ja tylsiin odottamisiin. Jossain vaiheessa olisi kiva kuitenkin ALO-luokkaa käydä kisoissa kokeilemassa, sitten kun liikkeet on paremmin hallussa (lähinnä makuu ja estehyppy). Romin kanssa harjoittelemme ALO-luokan liikkeitä myös. Romi malttaa keskittyä huomattavasti paremmin kuin Taru ja ei mene samalla tavalla kierroksille touhusta. Muut Tarun kanssa on ehditty myöskin viehejuoksua kokeilemaan, jossa ei kyllä koira vieheestä innostunu. Mejää olisi kiva päästä kokeilemaan, kunhan sopiva paikka ja opettaja jostain löytyisi. Näyttelyihin ei Tarun kanssa olla yritetty ollenkaan, Tarulla on huono turkki (pehmeä karva) joten ei viitsi edes yrittää. Ensi keväänä on tarkoitus Romin kanssa mejäkisoihin osallistua, jos mukaan vaan mahdutaan. Nyt talven saa poika mietiskellä päässään, että mitäs tässä touhussa tapahtuukaan. |